hypätä liikkuvasta autosta tunteakseni jotain,
repiä ihoa suikale kerrallaan jännityksen ylläpitämiseksi,
kadota maailmalta peiton alle,
syödä kaiken
ja oksentaa sen kaiken ulos
sillä tiedän olevani jo valmiiksi liian suuri maailmalle
ja sinulle
kuovin pohjaa aika-ajoin ja tuntuu siltä, että rämmin suonpohjasta kohti taivasta
tuhrin kyynelillä iltaisin peiton kulmat ja yritän hengittää,
lukita ulos ajatuksia, joiden tiedän olevan turhia ja virheellisiä
silti hautaudun niihin kun pimeys laskee verhonsa ylleni
kietoo autuaaseen onnettomuuteen
ruokkii itseään ääneen sanomattomin lausein,
varmistaa olemassaolonsa puristamalla sydäntä
mutta hei, osaan silti olla myös onnellinen