22. tammikuuta 2017

                                             kierin jatkuvissa kriiseissä ulkonäöstä,

                                                            (hiuksista, vartalosta)
                                             tulevaisuudesta ja menneisyyden tapahtumista

                                                           (olisi pitänyt tehdä niin, voi harmi sitä ja tätä)
                                                        pitäisi päästää irti kateudesta

                                                       ja olla alistumatta jatkuvasti alemmuuskompleksiin käsiin


                                                    tahdon yhtä aikaa niin paljon ja en yhtään mitään

                                                           kaikkialla on niin kaunista, komeaa ja inspiroivaa


                                                  tunnen kuinka sisälläni velloo, niin hyvästä kuin pahasta
                                                      tahtoisin vain purkautua,
                                                   räjähtää valkealle pohjalle

                                                              tahtoisin huutaa kunnes ääntä ei enää lähde
                                                                           pakahtua rakkaudesta ja onnesta
                                                               

                                               tahtoisin kyetä keskittymään yhteen, poukkoilematta toiseen
                                                             olla stressaamatta turhista
                                                           tuntea olevani kaunis ja riittävä, hyväksyttävä

                                                     olen niin pullollaan kaikkea, mutten saa mitään ilmaistua