Rentun ruusuja

Horsmien katveessa kuvailuja, käsiä raapivia vadelmapuskia, viinimarjoja, koirat jotka ehtivät syömään vadelmat ennen minua, kirjaan uppoutumisia, punainen kuunpuolikas, liian aikaisin pimenevät illat, palelu, Kitee, serkkupojan viisivuotis syntymäpäivät, namnamkakkua, pitkästä aikaa aurinkoinen ja kuuma päivä, Tohmajärvi, auton kuumuudessa sulanut suklaa joka lopulta jähmettyi kovin epämääräiseksi möntiksi, juurikasvu joka kasvaa kasvamistaan ja näkyy kilometrien päähän.

Noihin asioihin voisi tiivistää viikonlopun joka jälleen on ohi. Enää liian vähän päiviä siihen että palaan koulun penkkejä kuluttamaan.

I'm covering my ears like a kid when, your words mean nothing

Viikot hujahtaa aina huomaamatta ohi. Tulee nukuttua pitkälle päivään, ahmittua kirjoja ja elokuvat katsotaan kerta toisensa perään uudestaan. Ulkona on pitkästä aikaa aurinkoista, kasvoihin ilmestyy joka aamu kultaista glitteriä. Ehkä joku twilightin glittervampyyri tulee öisin viereeni.

Vaikka nukun lähemmäs kahtatoista tuntia, väsymys painaa silti päälle ja haukotuksia lipeää huulilta liian monia. Nukun taas liikaa, mutta viihdyn sängyn pohjalla unimaailmassa.

they don't see the fuckin' tears that I've cried

Vihaan näitä hetkiä, kun tunnen oloni niin yksinäiseksi. Pieneksi, heikoksi ja hylätyksi. Kova kuori murtuu särö säröltä ja antaa vallan niille ajatuksille, jotka työnnän vahvoina hetkinäni jonnekkin piiloon, jonnekkin josta kukaan ei pääse etsimään niitä.

En vieläkään osaa puhua kenellekkään huonosta olostani. En tahdo, että paljastunkin heikommaksi, mitä he ovat minun kuvitelleen olleen. Yleensä minulle vakuutellaan, että se on hyvästä kertoa välillä olostaan, se helpottaa. En vain osaa ajatella asiaa siltä kantilta, tuntuu epämiellyttävältä jo miettiä, että kertoisin olostani toiselle. Mieluummin minä kuuntelen, kuin valitan. Usein olen kuullutkin hoettavan,  

muista, voit aina kertoa minulle huolistasi. 

Voi muistan kyllä, mutten silti kerro.

Vihaan sitä, kun tunnen pahan olon kiertävän minut otteeseensa, jota se ei hellitä helpolla. Se tuo piilotetut, epämiellyttävät ajatukset takaisin esille ja kiusaa. Pyörittää ajatuksia yhä uudestaan ja uudestaan, kiristää otettaan.

Joskus tahtoisin vain olla yksin, mennä johonkin, mistä kukaan ei saa minua kiinni. Kadota.

Voi kyllä, kaikillahan näitä hetkiä on. 

Mutta se tuntuu pahalta.

Äh, pitäisi vain ottaa itseään niskasta kiinni..

Jalat maassa, pää pilvissä

Mikäpä sen parempaa kuin loikoilla riippumatossa kirjaa lueskellen ja nauttia auringosta sekä sopivasta tuulenviristä joka karkottaa hyönteiset kiusaamasta.

Enkä voi koskaan lakata tykkäämästä Harry Potter kirjoista, ne vaan jaksaa aina kerta toisensa perään kahlata läpi kannesta kanteen.

Harmittaa kun tulee ajateltua paljon kaikkea mistä voisin kirjoittaa, mutta heti kun yritän saada ne ajatukset tekstiksi, kaikki katoaa.

Olo on hassu, niin rento ja hyväntuulinen. Tekisi mieli mennä kävelemään jonnekkin kukkapellolle ja vaan hymyillä, koska on niin ihanaa.
Pyörähdellä ja katsella auringon punertamaa taivasta. Upota omiin haaveisiin ja unohtaa ajankulku.

Tekisi mieli höpötellä vain jonkun kanssa kaikesta mitä mieleen tulee, itkeä ja nauraa.
Valvoa koko yö jutellen tai vain viettäen aikaa yhdessä.
Syödä tuoreita mansikoita.
Ikuistaa hetket valokuviin, joita voisi myöhemmin katsella ja palata niiden avulla niihin hetkiin.
Tahdon käpertyä jonkun kainaloon ja nauttia läheisyydestä.
On ikävä ihmisiä.