Sitä voi valjastaa voimansa, jos uskoo siihen voivansa

Ja taivas itkee puolestani,

vuodattaa kylmiä kyyneleitään,

viljelee pelkoa meihin otuksiin pitämällä kovaa ääntä

toisin kuin minä,

hiljainen otus

joka katselee oksien riuhtovaa tanssimista,

joka tahtoisi mennä ulos sateeseen,

mutta uskaltamattomuuttaan jää vain sisälle kyhnöttämään

Ai ja niin,

selvisin hengissä luokkaretkestä

ja nyt tahdon takaisin

kuten aina

en tahdo tulevaisuutta

Viiksekästä

Kaiuttimissa joku sopertaa ilmeisesti ranskaa,

vähän englantia,

ja ymmärrän sanan viikset.

Kuva viimeviikolta,

se ei tietenkään liity millään tapaa sanoihin mitä suollan

mutta eivät ne ennenkään ole sen erityisemmin liittyneet

mihinkään

tai kehenkään.

Oivoi, huomenna se alkaa

pitkään odotettu retki

pois kotoa,

auringon yrittäessä paistaa meidät

a p u a

hieman jännittää,

mutta sehän on vain luokkaretki.

Ja minulla on koko yö aikaa jännittää.

Hih

Tiikerin kanssa kasvotusten

Näin kerran tiikerin

se katseli minua puupinon päältä

maukui,

kenties yritti olla hurja

ja karjua kuin suuri peto.

Se katseli minua kuin olisi tiennyt

mitä ajattelen,

aion sanoa,

tunnen

tai teen seuraavaksi.

Keinautti häntäänsä

ja kurotti puskemaan silitykseen ojennettua kättä,

tai ehkä kuvittelinkin sen vain

hurjaksi tiikeriksi

todellisuudessa se oli vain,

suloinen

iso kehräysautomaatti,

nimetty muumien mukaan.

Ei ehkä savannien kuningas,

mutta ainakin metsien kuningas.

Sinisiä liekkejä

Palelen,

iho kananlihalla

ja toive lämmöstä

tietenkin voisin tehdä asialle jotain,

mutta en jaksa

tulisi kuitenkin liian kuuma

kyllä minä kestän.

Aurinkolaseihin heijastuu maailma neljän seinän sisältä,

elämä ikkunan takaa,

kaiuttimista kantautuu korviin

kauniita sanoja

joita en välttämättä jaksa edes yrittää ymmärtää

suomentaa

tai kuunnella

tajuan vain musiikin

menevän ohi

kerta toisensa jälkeen.

Näin joskus oranssin liekin,

mutta tahdoin kuvitella sen turkoosiksi

koska turkoosi sattuu nyt olemaan nätimpi
ja se kuulostaakin mukavammalta sanana,

mutta ehkä huomenna pidän enemmän punaisesta

ehkä pidänkin olemattomasta.

Ehkä pidänkin läpinäkyvästä

tai kun suljen silmäni,

ehkä myönnän pitäväni mustasta.

Ehkä myönnän pitäväni sinusta,
tai sitten en.
Ei.
En tahdo vielä.

I don’t really know what I’m supposed to say

Koko pienen elämäni olen vihannut puhelimessa puhumista,

olipa toisella puolella puhelinta kuka tahansa.

Eilen tein taas poikkeuden sääntöön,

jauhoin tunnin kaikkea turhaa

puhelimessa.

Yöllä.

  

Oli tarkoitus vain toivottaa hyvää syntymäpäivää,

mutta se hieman venähti,

kenties kaipasin vaihtelua,

oli minulla vähän tylsääkin,

ja ehkä salaa halusin kuulla sen äänen.

Kummallista, kuinka puhelimessa ääni on niin erilainen,

pidin siitä.

Onneksi en kuullut omaa ääntäni,

olisin varmaan sulkenut suuni,

koska hyi.

Ja pakko myöntää,

että ehkä minulla on vähän ikävä häntä.

En vain aio myöntää sitä kunnolla itselleni,

hänelle,

tai kenellekkään muulle.

En tiedä.

Paitsi sen tiedän,

että kissat ovat edelleen äärimmäisen suloisia,

elämä on jännää,

eilen satoi rakeita

ja vampyyripäiväkirjat koukuttavat pahasti.

Musta tuntuu vapulta

Olipa kerran vapunaatto vuosimallia 2014,

päivä jolloin erehdyin olemaan jotain mitä en oikeasti ole,

ylimeikattu,

korkokengät,

pinkit kynnet,

koruja 

ja vaatteet,

ja näytin siltä ettei minulla olisi ollut housuja alla. Hui.

Se oli silti hauskaa,

kesti kenties liian vähän,

mutta ehdin silti meikkaamaan yhden pojan

ja aiheutin hilpeyttä muissa. Olin bitsien bits, kuten eräs totesi.

Ilta kolmen hönön kanssa,

vähän kuin se tv-sarja, kolme miestä ja tyttö. Tosin poikaa tässä tapauksessa. 

Epäonnistunut grillausyritys, hölmö elokuva, sauna ilman minua, kahvia, syöpäkääryleitä, yhden hölmön nukahtaminen ja epäonnistuneet herätysyritykset. Puolen yön jälkeen palelua ulkona, onneksi en joutunut ajamaan. 

Vaikka toisin oletin, tämä taisi olla paras vapunaatto tähän mennessä.

Ps. apua, kesäloma lähestyy liian nopeasti.