months


 Tammikuussa oli jopa pakkasta ja lunta, vietin aikaa sukuloiden ja mökkeillen.

 Helmikuussa mieliala hyppi kuin superpallo, koulussa oli halipäivä ja ulkona oli ihan liian kylmä.

 Maaliskuussa olin kovin surullinen, erosin ja itkin enemmän kuin koskaan. Kävin koiranäyttelyissä kuvailemassa ja kasvoin henkisesti. Myös hammasraudat astuivat kuvioihin.

 Huhtikuussa vietettiin iskän viiskymppisiä, kesä alkoi lähestyä huimalla vauhdilla ja ammuin paljon ilmapistoolilla.

Toukokuussa lämpimiä päiviä oli paljon, kuvasin auringonlaskuja ja mökkeilin ahkerasti sekä heitin talviturkin puoliksi. Jaloista.

 Kesäkuussa kuvasin kukkia enemmän kuin tarpeeksi, valvoin öitä ja nukuin pitkälle päivään. Opettelin käyttämään shortseja ja laiskottelin. Suoritin myös kriparin alkukuusta.

 Heinäkuussa söin mansikoita paljon, sekoitin unirytmin totaalisesti ja hilluin öisin ulkona. Säikyin jänistä ja heitin talviturkin.

 Elokuussa kävin koiranäyttelyissä Kajaanissa asti, harmittelin koulun alkua ja nautin vielä viimeisistä kesäloman hetkistä.

 Syyskuussa leireilin mitä mahtavimman poppoon kanssa, tutustuin ihmisiin paremmin ja vaelsin muutaman tunnin yöunilla.

 Lokakuussa oli TET-viikko, taisin olla ihastunut ja hymyilin paljon. Pääsin myös ihastelemaan lunta, jota oli silloin huomattavasti enemmän kuin nyt.

Marraskuussa vietin syntymäpäiviä, odotin joulua ja inhosin koeviikkoa.























Joulukuussa odotin kadonnutta joulufiilistä, sain joululahjaksi kameran, vietin uudenvuoden leppoisasti kotona ja toivoin lisää lunta.

4 kommenttia:

  1. vau, sulla on älyttömän hienoja kuvia ja kirjoitat hyvin!! <3 sait musta uuden lukijan :)

    VastaaPoista
  2. Ihania kuvia! Tosi hienoja, tarkkoja, hyvänlaatuisia ja -kokoisia! Ulkoasukin on tosi kiva!

    http://shhonlydreamsnow.blogspot.fi/

    VastaaPoista