usein haaveilen siitä,
että jaksaisin hakeutua istumaan jonnekkin
rauhalliseen paikkaan
voisin istuutua kivelle
tai nousta istumaan puun oksalle
antaa ajatusten lentää
tai madella
nauttia siitä,
että olen olemassa
haluaisin tuntea viileän tuulen kasvoillani
katsella
kuinka kaikki on muuttunut
ajan muokattua kaikkea
kuinka puut kuihtuvat
suostuvat luopumaan somistuksestaan
että pääsevät vielä joskus
loistamaan kerta toisensa jälkeen
kuinka karu kivikko
jaksaa ottaa vastaan kaikki ne iskut
mitkä aallot heittävät niitä päin
vastoinkäymisiä
toinen toisensa perään
kunnes se tulee
rauha
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti