Haaveilen liikaa kaikesta mitä en saa vähään aikaan, tahtoisin kuvata kaikkea upeaa, mutta puhelimen kamera ei pysty tallentamaan sitä hienoutta mitä tahtoisin ikuistaa. Tahtoisin paljon kivoja sormuksia ja vaatteita. Tahtoisin tehdä kaikkea, mutta silti laiskotella. Tahtoisin kuvata ihmisten upeita silmiä, sinisiä, ruskeita, vihreitä ja sekasikiöitä.
Kuuntelen vanhoja biisejä pieni hymynpoikanen huulilla ja seikkailen liikaa weheartitissä. Huokaisen helpotuksesta, kun uusi suojakuori on saapunut hellään huomaani. Nyt toivon, etten riko tuota ihan heti.
Vetäydyn luokan viileään nurkkaan ja yritän keskittyä kovin tylsältä tuntuvaan tuntiin, pitää harhailevat ajatukseni aiheessa ja katseen opettajassa. Voi, kuinka vaikealta se joskus tuntuukaan. Annan kuitenkin katseeni seikkalla luokkaamme somistavissa oppilaissa ja harmistun, kun tajuan, että kohta suuren osan kanssa tiemme eroavat.
Aamut viilenevät uhkaavasti, illat pimenevät liian nopeasti ja puiden lehdet kellastuvat ja putoavat täplittämään nurmikkoa. Kuuntelen iltaisin, kuinka jotkut revittelevät tiellä mopoilla ja autoillaan.
Aamuisin pääsen katselemaan asfalttiin jätettyjä muistoja heidän iltaisista leikeistä menopeleillään.
Enkä osaa vieläkään kirjoittaa kauniisti.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti