Yritän opetella menemään nukkumaan ennen aamuyötä ja heräämään ennen iltapäivää. Nautin viimeisistä lomapäivistä ja auringosta. Uppoudun kirjoihin, käperryn kissojen viereen ja hymyilen. Olo on onnellinen, pääsen kohta tapaamaan ystäviä ja nauramaan heidän kanssaan.
Tavallaan olen myös tyytyväinen siihen, että rutiinit palaavat arkeen. Tosin voin olla varma, että pian valitan niistä ja siitä, kuinka tahtoisin takaisin lomalle.
Ensimmäinen ja toivottavasti myös viimeinen ahniinihanaheseruokaanamnam -kuva tämän blogin historiassa. Ajeltiin maanantaina Joensuuhun vähän tuhlaamaan rahaa. Kyllä sieltä jotain löyty, ihan tarpeeksi mutta samalla liian vähän. Olisin tahtonut haalia kirjakaupasta itselleni kamalasti kirjoja, mutta ne oli pilattu hinnoilla. Nyt tuskissani odotan niitä tänne kirjastoon. Heheh, eikä maksa muuten se homma mitään. Paitsi kallista aikaa elämästä, jonka kyllä tuhlaan muutenkin kaikkeen turhaan. Muunmuassa datisteluun, hyi miua.
Sipistelin eilen vähän tätä huonetta kivemmaksi kun ifolorilta tuli pieni paketti, joka sisälsi muutamia kuvia. Sainpa sitten inspiroitua itseni vähän siivoilemaankin, ehkä voisin joskus väsätä jonkinmoisen huonepostauksen. Tai sitten en, veikkaan jälkimmäistä mahdollisemmaksi.
En pidä ikävän tunteesta. Olo on muutenkin vähän huono, kädet tärisee ja kyyneleet pyrkivät kostuttamaan silmiä. Ketuttaa tämmöiset olot kun tahtoisi nauttia kunnolla loman viimeisistä päivistä. En tahtoisi nukkua, mutta tylsistyn valveilla.
Hassua, kuinka jopa kirjassa tapahtunut typerä asia pistää ajatukset vellomaan niin, että lopulta itse joudut pahan olon kouriin. Eikä sitä pääse piiloon.
Joskus sitä toivoo, että olisi nappi jonka avulla saisi poistettua ne muistot jotka saavat kyyneliin.
Horsmien katveessa kuvailuja, käsiä raapivia vadelmapuskia, viinimarjoja, koirat jotka ehtivät syömään vadelmat ennen minua, kirjaan uppoutumisia, punainen kuunpuolikas, liian aikaisin pimenevät illat, palelu, Kitee, serkkupojan viisivuotis syntymäpäivät, namnamkakkua, pitkästä aikaa aurinkoinen ja kuuma päivä, Tohmajärvi, auton kuumuudessa sulanut suklaa joka lopulta jähmettyi kovin epämääräiseksi möntiksi, juurikasvu joka kasvaa kasvamistaan ja näkyy kilometrien päähän.
Noihin asioihin voisi tiivistää viikonlopun joka jälleen on ohi. Enää liian vähän päiviä siihen että palaan koulun penkkejä kuluttamaan.
Viikot hujahtaa aina huomaamatta ohi. Tulee nukuttua pitkälle päivään, ahmittua kirjoja ja elokuvat katsotaan kerta toisensa perään uudestaan. Ulkona on pitkästä aikaa aurinkoista, kasvoihin ilmestyy joka aamu kultaista glitteriä. Ehkä joku twilightin glittervampyyri tulee öisin viereeni.
Vaikka nukun lähemmäs kahtatoista tuntia, väsymys painaa silti päälle ja haukotuksia lipeää huulilta liian monia. Nukun taas liikaa, mutta viihdyn sängyn pohjalla unimaailmassa.
Vihaan näitä hetkiä, kun tunnen oloni niin yksinäiseksi. Pieneksi, heikoksi ja hylätyksi. Kova kuori murtuu särö säröltä ja antaa vallan niille ajatuksille, jotka työnnän vahvoina hetkinäni jonnekkin piiloon, jonnekkin josta kukaan ei pääse etsimään niitä.
En vieläkään osaa puhua kenellekkään huonosta olostani. En tahdo, että paljastunkin heikommaksi, mitä he ovat minun kuvitelleen olleen. Yleensä minulle vakuutellaan, että se on hyvästä kertoa välillä olostaan, se helpottaa. En vain osaa ajatella asiaa siltä kantilta, tuntuu epämiellyttävältä jo miettiä, että kertoisin olostani toiselle. Mieluummin minä kuuntelen, kuin valitan. Usein olen kuullutkin hoettavan,
muista, voit aina kertoa minulle huolistasi.
Voi muistan kyllä, mutten silti kerro.
Vihaan sitä, kun tunnen pahan olon kiertävän minut otteeseensa, jota se ei hellitä helpolla. Se tuo piilotetut, epämiellyttävät ajatukset takaisin esille ja kiusaa. Pyörittää ajatuksia yhä uudestaan ja uudestaan, kiristää otettaan.
Joskus tahtoisin vain olla yksin, mennä johonkin, mistä kukaan ei saa minua kiinni. Kadota.
Mikäpä sen parempaa kuin loikoilla riippumatossa kirjaa lueskellen ja nauttia auringosta sekä sopivasta tuulenviristä joka karkottaa hyönteiset kiusaamasta.
Enkä voi koskaan lakata tykkäämästä Harry Potter kirjoista, ne vaan jaksaa aina kerta toisensa perään kahlata läpi kannesta kanteen.
Harmittaa kun tulee ajateltua paljon kaikkea mistä voisin kirjoittaa, mutta heti kun yritän saada ne ajatukset tekstiksi, kaikki katoaa.
Olo on hassu, niin rento ja hyväntuulinen. Tekisi mieli mennä kävelemään jonnekkin kukkapellolle ja vaan hymyillä, koska on niin ihanaa.
Pyörähdellä ja katsella auringon punertamaa taivasta. Upota omiin haaveisiin ja unohtaa ajankulku.
Tekisi mieli höpötellä vain jonkun kanssa kaikesta mitä mieleen tulee, itkeä ja nauraa.
Valvoa koko yö jutellen tai vain viettäen aikaa yhdessä.
Syödä tuoreita mansikoita.
Ikuistaa hetket valokuviin, joita voisi myöhemmin katsella ja palata niiden avulla niihin hetkiin.
Tahdon käpertyä jonkun kainaloon ja nauttia läheisyydestä. On ikävä ihmisiä.
Juhannus meni rattoisasti mökillä ollessa. Kummastutti kun sää oli niin hyvä, yleensä kun tuppaa vettä satamaan ja ukkostamaan, eikä aurinko tahtoisi näyttäytyä ollenkaan.
Jostain syystä ei kyllä tuntunut ollenkaan juhannukselta, liekkö johtui siitä kun muutama ihminen puuttui sen vietosta, ja sää oli mitä mahtavin. No, nyt sekin on ohi. Ensi vuotta odotellessa.
