Varmaan juuri syksyn takia väsymys painaa entistä pahemmin, vitutuskäyrä kurottelee useammin pilviä ja minun tekisi mieli käpertyä sänkyyn peiton alle piiloon maailmaa. En jaksa keskittyä kouluun, kiinnostuskiikarit ovat kadonneet. Jaksan raahautua siihen mokomaan rakennukseen vain niiden ihmisten takia.
Sen takia, että juuri he saavat kohotettua suupieliäni ja juuri he työntävät päässä vellovan sumun syrjään odottamaan vuoroaan. He, joiden jutut ovat hemmetin hölmöjä, tempaukset repäisty tuulesta ja nauru piristää kummasti.
Joskus vain riittää, että näen jotakuta, ja päiväni saattaa parantua edes hieman.
Enkä tahdo menettää tätä.
Joskus vain riittää, että näen jotakuta, ja päiväni saattaa parantua edes hieman.
Enkä tahdo menettää tätä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti