Koko pienen elämäni olen vihannut puhelimessa puhumista,
olipa toisella puolella puhelinta kuka tahansa.
Eilen tein taas poikkeuden sääntöön,
jauhoin tunnin kaikkea turhaa
puhelimessa.
Yöllä.
Oli tarkoitus vain toivottaa hyvää syntymäpäivää,
mutta se hieman venähti,
kenties kaipasin vaihtelua,
oli minulla vähän tylsääkin,
ja ehkä salaa halusin kuulla sen äänen.
Kummallista, kuinka puhelimessa ääni on niin erilainen,
pidin siitä.
Onneksi en kuullut omaa ääntäni,
olisin varmaan sulkenut suuni,
koska hyi.
Ja pakko myöntää,
että ehkä minulla on vähän ikävä häntä.
En vain aio myöntää sitä kunnolla itselleni,
hänelle,
tai kenellekkään muulle.
En tiedä.
Paitsi sen tiedän,
että kissat ovat edelleen äärimmäisen suloisia,
elämä on jännää,
eilen satoi rakeita
ja vampyyripäiväkirjat koukuttavat pahasti.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti