Joskus ihmettelen, miksi me tahdomme kuulla totuuden, vaikka tiedämme, että se saattaa satuttaa. Miksi me yleensä niin mukavuudenhaluiset höpsöt olennot tahdomme tulla satutetuksi?
Tosin, kyllä totuuden sanominenkin satuttaa.
Kummallista sekin.
Kummallista sekin.
Ehkä on kuitenkin parempi kuulla ja sanoa ne sanat jotka oikeasti ovat totta,
kuin kuulla myöhemmin eläneensä valheen sankassa pilvessä.
En tiedä mitä pitäisi tehdä, vai pitäisikö tehdä mitään.
Olen kuitenkin totuuden sanonut ja jättänyt sanoja sanomatta.
Jessus, vaikka olenkin kylmä kuin vitun pakastin ja tunteeton kuin kivi,
on muuten vaikeaa.
Tekisi mieli sanoa lisää faktoja, mutten saa ajatuksiani lauseiksi. Kun yritän, kaikki katoaa. Jumalauta.
Joskus tekisi mieli imeä imurilla liiat ajatukset pois ja elää hetki ilman mitään huolia.
Olen kuitenkin totuuden sanonut ja jättänyt sanoja sanomatta.
Jessus, vaikka olenkin kylmä kuin vitun pakastin ja tunteeton kuin kivi,
on muuten vaikeaa.
Tekisi mieli sanoa lisää faktoja, mutten saa ajatuksiani lauseiksi. Kun yritän, kaikki katoaa. Jumalauta.
Joskus tekisi mieli imeä imurilla liiat ajatukset pois ja elää hetki ilman mitään huolia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti